6. toukokuuta 2018

Paino ei ole mittari terveistä elämäntavoista

Tässä olen minä. Ilman filtteriä ja silottelua.

Eilen vietettiin kansainvälistä Syömishäiriöliiton Älä laihduta -päivää. Tuo päivä, jolloin media mainostaa, että tänään saat syödä mitä haluat, koska vietetään Älä laihduta -päivää. Ei. Kuinka väärin media käyttää tätä päivää. Päivän tarkoitus on korostaa terveellistä ja hyvinvoivaa elämää niin, että vuodessa olisi edes yksi päivä, kun ei tarvisi laihduttaa.

Hyvinvointi ja terveys kuuluu meille jokaiselle. Paino ja laihuus eivät ole mittareita terveistä elämäntavoista. Hyvä olo, jaksaminen, mieliala sekä tasapainoisuus ovat mittareita hyvinvoinnille.   Aihe on henkilökohtaisesti lähellä, koska olen kamppaillut painon kanssa jo 12-vuotiaasta lähtien. Tämä vuosi on ensimmäinen laatuaan, kun en tietoisesti laihduta. Enemmänkin keskityn elämänlaadun ja hyvinvointini parantamiseen kokonaisvaltaisesti. Kuten tiedätte, painan enemmän kuin ikinä. Olen myös onnellisempi kuin ikinä. Omaan siis konkreettisen esimerkin siitä, että , että koko ei määritä onnellisuusastetta. Mulla on todella hyvä olla näin.

Nykyään laihduttajia pidetään ikäänkuin sankareina ja heihin liitetään oleellisesti sana menestys. Menestyykö hoikka ihminen paremmin kuin muut? Ehkä sankarillisuus perustuu siihen valtavaan työhön, jonka pudottaja tekee.  On kuitenkin muistettava, että laihduttajalla on suuri riski sairastua syömishäiriöön ja näin usein käykin. Syömishäiriön ei tarvitse olla ääripäässä anoreksiaa tai bulimiaa, vaan se voi olla pakonomainen tarve laskea kaloreita, syödä terveellisesti, kuluttaa kaikki mitä syö tai pakonomainen tarve tarkkailla jokaista suupalaa. Olen käynyt näitä asioita itse läpi 12-19 -vuotiaana. Ajatella, 12-vuotias Oona oli syömättä, kun lääkäri sanoi ylipainoiseksi. Se oli viesti, että pieni Oona ei riitäkkään. Tätä samaa olen kuullut koko pienen lapsuuteni. 3kk aikana laihduin 12kg ja lääkäri taputti seuraavalla kerralla olalle. Millaisen esimerkin tämä antaa nuorelle tytölle oman painon tarkkailusta? Sitä voi jokainen miettiä...

Lasten ja nuorten ei missään nimessä tulisi laihduttaa ja tätä puoltaa myös Syömishäiriöliitto. Voisiko terveydenhuollon ammattilaiset ottaa ylipainon puheeksi varoivaisemmin ja välttää sanaa lihava?
Lisäksi vanhemmat näyttävät omalla esimerkillään suhtautumista kehoon ja ylipainoon. Jos aikuisena puristelet vatsamakkaroita tai olet jatkuvasti tiukalla dietillä, ottaa lapsi sinusta mallia. Hän saa mallin aikuisesta, joka kertoo, että laihduttaminen on trendikästä.  Vanhemman olisi muistettava nämä asiat. Hänen tulisi korostaa lapsen ja nuoren luonteenpiirteitä ulkonäön sijaan. Nuorten painon tarkkailu on vielä suurempaa kuin lasten, koska keho muuttuu murrosiän myötä. Miten me saisimme nuorten minäkuvan pysymään realistisena sen sijaan, että he käyttäisivät aikansa ja energiansa virheiden etsimiseen?

Mun ajatus on, että jälleen: jokainen omalla esimerkillään.

 - OONAE


2. toukokuuta 2018

Etkö saavuttanut kesäkuntoa? Tässä muutama vinkki.

 Kesäkunto... Se jokaisen ihmisen tavoite. Miksi ei joulukunto? Älä hätäile, jatka tavoitteesi saavuttamista kesän läpi ja nauti kesästä niiden ylimääräistenkin kilojen kanssa♥

1. Hae itsevarmuutta alusvaatteilla. Tämä oli tänä talvena yksi ratkaisevista asioista, jotka kohottivat itsetuntoa aika roimasti, vaikka painoa on kertynyt. Löysin ammattilaisten avulla juuri mulle sopivia alusvaatteita, jotka korostavat muotoja sekä saavat olon naiselliseksi itsevarmaksi. Löysin myös ensimmäistä kertaa elämässäni tukea antavat alusvaatteet, jotka muodostavat upean siluetin vyötärölle. Kardashianeidenkin luottotuote on oikeasta paikasta kinnaavat alusvaatteet. Näillä kurvit kuntoon myös ihoamyötäilevälle mekolle!




2. Osta bikinit/uimapuku, jossa tunnet olosi upeaksi. Itse olen siirtynyt kokouimapukuun tai osittaiseen, joka peittää tai korjaa ne kriittisimmät paikat kehosta. Joku voisi sanoa, että turhaa peittelemään, mutta jos ihminen on jostain kehon osasta epävarma niin silloin on etsittävä uimiseen käyvä asu, joka korostaa parhaat puolet! Itse haaveilen myös korkeavyötäröisestä bikinin alaosasta, koska mun etupömppä on itsellä se kriittisin ja arpisin kaikista kehon osista.

3. Osta kesäinen vaate, joka miellyttää juuri sua ja tuo esiin juuri sun parhaat puolet. Oli se paras puoli sitten sun upeat muodot, sääret, hiukset tai silmät. Kannattaa kokeilla myös erilaisia värejä, vaikka olisit mustan ystävä. Saatat yllättyä!
  •  Mekon kanssa PROTIP: Jos reitesi ovat muodoilla suotu tai syöty, suihkuta tai pyöritä deodoranttia reisiin, jotta ne eivät hitsaa kiinni. Tähän käy myös babyoil. Ota pikkulaukkuun mukaan, jos on pidempi päivä edessä.
4. Juo paljon vettä ja syö kevyesti. Tämä takaa kuumallakin kelillä sen, että aineenvaihdunta toimii. Ihmisten ilmoilla on mukavempi olla, kun vatsa ei ole turvoksissa nesteen, lämmön ja epäterveellisen ruoan vuoksi.


5. Onko rusketus sun juttusi? Jos ei niin that's fine. Jos haluat kokeilla, kokeile ihmeessä! Joskus tämä on kuitenkin itsevarmuutta tuova asia. Minulle itseruskettava on aika suuressa roolissa silloin, kun vaatteet vähenee kesää kohden. Aurinkoa en ole ehtinyt moneen vuoteen ottamaan, joten purkkirusketuksesta on tullut todella tärkeä osa mun kesää. Rusketus tuo omat vibansa kesään ja häivyttää muuten kivasti punaisena hohtavia raskausarpia!



6. Viihdy ihmisten kanssa, jotka boostaavat sisäistä itsevarmuuttasi heidän omalla energiallaan. Vietä aikaa niiden ystävien ja läheisten kanssa, joiden seurassa tunnet olevasi oma itsesi vapaasti ja häpeilemättä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita läheisiä, jotka kehuvat jatkuvalla syötöllä, vaan läheisiä turvallisia ihmisiä, joiden kanssa voit olla oma itsesi. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta sinä koostustut viidestä lähimmäisestä ihmisestäsi ja heillä on sinuun valtava vaikutus.

Jatka treenaamista ja kevyesti syömistä kesän läpi. Tämän postauksen tarkoituksena on muistuttaa, ettet lisäkiloista huolimatta unohda sitä, miten upea olet♥. 

-OONAE

29. huhtikuuta 2018

Kun hektisyys kääntyykin itseä vastaan

Nahkatakki- Veromoda (kirppari)
Mekko- Cubus
Valehtelematta tämä viikko on menty tukka putkella ja oikeastaan sitä edellinenkin. Keho on yrittänyt kertoa, että "hei nyt pitää himmata", mm. flunssan ja outojen lihassärkyjen muodossa. Sen vuoksi mun some on ollut kaikin puolin hiljainen. Tällä hetkellä olen työharjoittelussa ja sekin omalla tavallaan kuormittaa enemmän kuin koulussa istuminen. Kaikki on kuitenkin todella hyvin. On vain _kiire_ niinkuin kaikilla tässä valmiissa maailmassa. Tänä viikonloppuna on ollut paljon menoa ja aikataulun mukaan pomppimista. Lisäksi sosiaalisia ja uusia tilanteita on ollut paljon. Olo on rättipoikkiväsynyt. Opinnäytetyö painaa myös aikataulullisesti mieltä... Sen vuoksi odotan kesää, että saan olla töissä unohtaa opiskelun ihan hetkeksi, koska lomaa opiskelusta kaipaan, jos jotakin.


Mutta niinhän se on, että itse me kiireemme luomme. Asenteella on tässäkin asiassa valtava merkitys. Kukaan muu ei voi kiirettä taannuttaa kuin sinä itse. Kukaan ei myöskään pakota painamaan tukka putkella niin, että kehoa särkee iltaisin. Kukaan ei myöskään tee opinnäytetyötäni minun puolesta, joten mitä mä tässä valitan! Niimpä..

Jokainen on vastuussa itsestään ja omasta asenteestaan. Negatiivisia tunteita on meillä jokaisella, mutta ne on käännettävissä sekä muutettavissa. Olen päättänyt, että ensi viikolla otan enemmän aikaa itselle. Otan rauhallisen ajan myös opinnäytetyön tsekkaukselle, että missä mennään. En varaa kalenteria täyteen tekemisellä ja olen kiitollinen siitä, miten paljon opin tällä hetkellä harjoittelussani. Aion tulevalla viikolla myös nukkua enemmän, että kehoni ehtii palautua työpäivistä sekä treeneistä. Tiedättekö, mikä näissä huonommissa fiiliksissä on tärkeintä? Se, että ne tiedostaa. Tiedostaa sen, että nyt pitää himmata. Muista olla armollinen itsellesi ja ottaa aikaa sille, mitä sinä kaipaat juuri nyt.

-OONAE
 

OONAE | Copyright © 2012 | Powered by Blogger | Blog Designed By Yogen Basnet